Petruskan juhlanäyttely 28.2.–27.4.2016

Petruskan juhlanäyttely 28.2.–27.4.2016

Riihimäen kaupunginmuseon aulassa avataan sunnuntaina 28.2. paikkakunnalla 40 vuotta toimineen Petruskan juhlanäyttely.

Petruska-yhtiö perustettiin vuonna 1976 kahdeksan ennakkoluulottoman ja rohkean naisen voimin. Yhtiön tavoitteena oli suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä nahkavaatteita naisille ja miehille. Toiminta käynnistyi vauhdikkaasti ja nuorten yrittäjien intohimo sai aikaan nopeasti menestystä ja näkyvyyttä Suomessa ja Pohjoismaissa. Pian Petruskan tuotteita myytiin myös Keski-Euroopassa sekä Japanissa.

Näyttely esittelee riihimäkeläisen tuotemerkin huikean tarinan. Petruskan tarina yrityksenä on jännittävä menestys- ja selviytymistarina. Toisaalta Petruskan tuotteet kertovat tarinaa viime vuosikymmenten muodista ja tyyli-ihanteista.

Esillä on asukokonaisuuksia neljältä vuosikymmeneltä. Esimerkit ovat tyypillistä Petruskaa: huippumateriaaleista valmistettua laadukasta, yksilöllistä ja rohkeaa suunnittelua. Petruskan designissä on läpi vuosikymmenten nähtävissä sen omintakeinen vahva ja graafinen muotokieli.

Näyttelyn on ideoinut ja koordinoinut Justus Kantakoski ja asukokonaisuudet valinnut yrityksen perustajajäsen, mallimestari ja toiminnanjohtaja Hannele Kiema.

Petruska. 40 vuotta nahkadesignia Riihimäellä -näyttely on nähtävillä 28.2.–27.4. museon avoinnaoloaikoina sunnuntaisin ja keskiviikkoisin klo 12–18. Museoon on vapaa pääsy.