Esinekokoelmat

Riihimäen kaupunginmuseon esinekokoelmat sisältävät Riihimäen esineellistä kulttuuria esihistorialliselta ajalta nykypäivään.

Kansatieteelliset ja kulttuurihistorialliset kokoelmat kertovat alueen ihmisten elämästä, arjesta ja juhlasta. Kokoelmissa on esineistöä riihimäkeläisestä elämänmenosta: kodeista, kaupankäynnistä, maataloudesta, teollisuudesta ja muista elinkeinoista, pukeutumisesta, kouluista ja harrastuksista.
Oman kokonaisuutensa muodostaa museon Antrea-kokoelma.

Esinekokoelmien perusta on Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan vuonna 1961 Riihimäellä keräämä kokonaisuus. Kokoelmat ovat karttuneet lahjoituksin. Lahjoittajia ovat olleet yksityiset henkilöt, yritykset ja yhdistykset.

Kokoelmissa on noin 19 000 esinettä, joista osa on nähtävillä museon perusnäyttelyssä ja muita esineitä vaihtuvissa näyttelyissä.

Yksittäisiä esineitä lainataan museon ulkopuolelle näyttelyihin, mutta yksityishenkilöille kokoelmiin kuuluvia esineitä ei lainata.

Lue lisää kokoelmapalveluista.

<<< Kokoelmat