Rautatienpuistopäivä su 13.9.2020 klo 11−15

Asematapahtuman ja Rakas Riksu -tapahtuman kautta tutuksi tulleena ajankohtana, Riihimäki-päivää lähinnä olevana sunnuntaina Riihimäen rautatiepuiston toimijat järjestävät tänä vuonna yhteisen Rautatienpuistopäivän.

Järjestäjät kutsuvat kaikki mukaan viettämään mukavaa, leppoisaa päivää idylliseen Rautatienpuistoon, historialliselle keitaalle keskellä kaupunkia!

Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, joiden teemana tänä vuonna on Kasvun paikat.

Rautatienpuisto kytkeytyykin monin tavoin teemaan. Alueella on toiminut rautatieläisten lasten päiväkoti, Riihimäen ensimmäinen koulu ja nykyisin kaupunginmuseo. Rautatienpuiston merkitystä kasvun paikkana korostaa se, että Riihimäen kasvu asemakyläksi ja lopulta kaupungiksi alkoi juuri täältä. https://www.kulttuuriymparistomme.fi/fi-fi/euroopan_kulttuuriymparistopaivat

Rautatienpuiston asukasyhdistyksen perinteinen katukirppis järjestetään tänä vuonna Öllerinkadun puolella. Katukirppis yhdistääkin kivasti tapahtuman toimintapisteet eli Ö-talon, kaupunginmuseon ja Punaisen talon. Ö-talolla lounaskahvila avoinna, käsityöläis- ja sadonkorjuumarkkinat sekä tietysti musiikkia. Punaisella talolla on kirppis- ja käsityömyyjäiset sekä Lettukahvila, Bambin ja Kuun syksyisiä kukkaistutuksia sekä yllätystarjouksia. Hoitola&Joogasali Purohitassa Punaisen talon vasemmassa siivessä pääset tutustumaan uuteen hoitolatilaan, jossa on myös paikka rauhoittumiselle hulinan keskellä, ekokosmetologin minihoitoja, arvontoja sekä tarjouksia.

Rautatienpuistopäiväksi kaupunginmuseo on tehnyt rastiradan, jossa kävijät tutustutetaan historiallisen alueen kohteisiin. Luvassa on myös arvontaa rastien kysymyksiin vastanneiden kesken.

Riihimäen Sussex -paloauto ajetaan tapahtuman ajaksi ulos tallistaan ja auton kunnostuksesta vastaava Anni Antila kertoo autolle tehdyistä toimenpiteistä sekä tulevista töistä.

Museon pihalla on myös Riihimäki-Seuran ja Samuli Parosen seuran pisteet. Piharakennuksen edustalla palvelee Riihimäen Marttojen Pesutupa-kahvila.

Kaupunginmuseolla perusnäyttelyn lisäksi esillä uusi näyttely Saavumme Riihimäelle (11.9.−30.12.2020). Pääsyliput museoon maksavat 5 / 2,5 €.

Riihimäen Rautatienpuiston toimijat toivottavat kaikki lämpimästi tervetulleeksi!