Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Ryhmille

Ryhmät voivat tilata oman opastuksen museoon itselleen sopivana ajankohtana.

Opastettu kierros kestää noin tunnin ja sen sisältö räätälöidään ryhmän toivomusten mukaan. Kierroksen aikana voimme tutustua Takamaasta kaupungiksi -perusnäyttelyyn tai vain osaan siitä. Opastuksen voi tilata myös vain kulloinkin esillä olevaan vaihtuvaan näyttelyyn tai siihen ja perusnäyttelyyn yhdessä.

Olivian reitti Rautatienpuiston halki

Riihimäen rautatienpuisto rakennuksineen muodostaa arvokkaan kokonaisuuden, jolla on keskeinen merkitys maamme rautatielaitoksen historiassa. Alueen rakennukset on rakennettu pääosin vuosina 1857-1949.

Valtion rautateiden rakennusten lisäksi alueeseen kuuluvat yksityisten rakennuttamat Rautatienhotelli, rautatielääkärin talo sekä Riihimäen kartano. Vuodesta 1993 alkaen suurin osa rakennuksista on siirtynyt yksityisten omistukseen.  Reitti lähtee Paloheimon pääkonttorin (Maantie 1) edustalta ja kulkee Maantietä ja Öllerinkatua pitkin Riihimäen keskuskirkolle.

Reitin alussa käydään läpi Riihimäen, asemaseudun ja Rautatienpuiston syntyä ja historiaa, reitillä keskitytään sen varrella sijaitsevien, kaupungin vanhimpien rakennuksien merkitykseen ja historiaan. Kävelykierrokseen  on hyvä varata ainakin puoli tuntia aikaa.

Opastusryhmän koko

Yhteen opastusryhmään suosittelemme korkeintaan 25 henkilöä (minimikokoa ei ole). Jos ryhmä on suurempi, kannattaa tilata kaksi opasta.

Hinta

Opastus 
Ryhmäopastus50,00 €
Ryhmäopastus viikonloppuisin 75,00 €
Miniopastus (15-25 min.)25,00 €
Miniopastus (15-25 min.) viikonloppuisin. 50,00 €
Pienet opastetut kaupunkikierrokset 50,00 €
Pienet opastetut kaupunkikierrokset viikonloppuisin75,00 €
Opastus aukiolo- tai virka-ajan ulkopuolella100,00 €
Museosynttäripaketti arkisin aukiolo-tai virka-ajan ulkopuolella110,00 €
Museosynttäripaketti viikonloppuisin aukio- tai virka-ajan ulkopuolella220,00 €
Kuvailutulkkaus 50,00 €
Kuvailutulkkaus viikonloppuisin 75,00 €

Opastus koululais- ja lapsiryhmille on maksuton. Lasten kierroksista löydät lisää tietoa nettisivujemme Kouluille ja päiväkodeille -osiosta.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä Riihimäen kaupunginmuseoon niin voimme suunnitella yhdessä sellaisen museokäynnin, joka sopii parhaiten juuri teidän ryhmällenne.