Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Gulf E. Leino
Gulf E. Leinon avajaisista.

E. Leino

Leinon veljekset Erkki ja Eero toimivat huoltamoyrittäjinä K Tissarin Riihimäen Autohuollon yhteydessä 1950-luvun lopulla ja sen jälkeen Helsingin Munkkiniemessä. 1960-luvun alussa Eero Leino palasi Riihimäelle ja avasi yrittäjänä Gulf-huoltoaseman osoitteeseen Valtakatu 11. Aseman avajaisia vietettiin 29.9.1962. Gulf tunnettiin Suomessa voiteluaineistaan, keräilytuotteistaan ja henkilökunnan hienoista uniformuista.

Nesteen toimesta polttoainekauppa muuttui 1990-luvulle tultaessa. Asema sulkeutui viimeisen kerran lokakuun lopussa 1993. Neste purki huoltoaseman ja sen paikalle rakennettiin alkujaan Finnoilin perustaman ketjun kylmäasema A24. Jarmo Leino toimi jonkin aikaa kylmäasemien hoitajana Riihimäellä, vastaten Valtakadun aseman lisäksi Torikadun kylmäasemasta sekä Kulmalan puistokadun aseman tontilla sijainneesta raskaan kaluston D-pisteestä. Tämän jälkeen hän on jatkanut uraansa korjaamoyrittäjänä. Automaattiasema ehti vielä 2000-luvulla toimia Nesteen NEX-asemana ennen purkamistaan.

Gulf-yhtiön omistama asema perustui arkkitehti Toivo Läyskän 1960 suunnittelemaan tyyppihuoltoasemaan ja sen urakoinnista vastasi Talovalmiste Oy Turengista. Huoltoasemalla oli myymälä, kahvio, huolto- ja pesuhallit. Myöhemmin käytössä oli autonpesukoneina Finnmatic ja California.

Gulf-aikakautta kesti vuoteen 1973, jolloin amerikkalainen ketju vetäytyi Suomesta. Neste Oy:n avustuksella Gulfin asemat ostettiin E-Öljyille ja Kesoilille. Eero Leinon asemasta tuli näin E-Öljyjen asema.

E-Öljyt vaihtoi nimensä Finnoiliksi vuonna 1984, mutta nimenmuutosta lukuun ottamatta Leinon asema säilyi ennallaan. Nimenmuutoksella öljyyhtiö pyrki eroon aiemmista mielikuvista, mutta jatkossakin Leinon asemalla korostui nimenomaan vakituinen asiakaskunta.

E. Leino oli koko toiminta-aikansa palveluasema, ja hyvästä palvelusta asema muistetaan edelleen. Leinon yrittäjäperhe Eero, Anja ja Jarmo muistetaan hyvin, samoin kuin esimerkiksi asentajista Heikki Ruponen. Tankkauspalvelu ja pitkät avoinnaoloajat vaativatkin henkilökuntaa. Palveluasemalla ei ollut bensiinivarkauksista harmia, kuten itsepalveluasemilla. Murtautumisilta ei Leinollakaan vältytty.

Leinon asemalla oli aina hyvin kattavat huoltamopalvelut ja myyntituotteita oli laidasta laitaan. Vähittäiskaupan vapautuminen näkyi Leinon pihalla, jossa 1980-luvulla oli tarjolla monenlaista tavaraa – aina polkupyöriin asti. Leinon perheen moottoriurheiluharrastus näkyi aktiivisessa yhteistoiminnassa Riihimäen Urheiluautoilijoiden kanssa, ja kilpailijat kokoontuivat usein kilpailupäivien aamuina Leinon pihalle.

Nesteen toimesta polttoainekauppa muuttui 1990-luvulle tultaessa. Asema sulkeutui viimeisen kerran lokakuun lopussa 1993. Neste purki huoltoaseman ja sen paikalle rakennettiin alkujaan Finnoilin perustaman ketjun kylmäasema A24.

Jarmo Leino toimi jonkin aikaa kylmäasemien hoitajana Riihimäellä, vastaten Valtakadun aseman lisäksi Torikadun kylmäasemasta sekä Kulmalan puistokadun aseman tontilla sijainneesta raskaan kaluston D-pisteestä. Tämän jälkeen hän on jatkanut uraansa korjaamoyrittäjänä. Automaattiasema ehti vielä 2000-luvulla toimia Nesteen NEX-asemana ennen purkamistaan.