Riihimäen suojeluskunta

Riihimäellä perustettiin suojelukaarti 21. elokuuta 1917 Rautatieläisten talolla, mutta sen toiminta jäi sisällissodan aikana olemattomaksi kauppalan jäätyä punaisten hallitsemalle alueelle. Varsinainen Riihimäen suojeluskunta perustettiin 23.4.1918 valkoisten vallattua alueen.

Elokuussa 1918 perustettiin valtakunnallinen Suojeluskuntajärjestö. Se oli aikanaan Suomen suurin kansalaisjärjestö ja toimintansa aikana siihen kuului 150 000 jäsentä. Riihimäellä jäseniä oli vuoden 1939 lopussa 378.

Riihimäen poikkeuksellinen elinkeinorakenne vaikutti kauppalan suojeluskunnan jäsenistön rakenteeseen, sillä esimerkiksi SAKO Oy:stä tai VR:ltä oli vaikea saada töitä ilman suojeluskunnan jäsenyyttä. Tästä syystä Riihimäellä työväestön osuus suojeluskunnan jäsenistöstä oli tavallista korkeampi.

Riihimäen suojeluskuntatalo sijaitsi Hämeenaukiolla entisessä VPK:n talossa. Suojeluskunnan kanslia toimi siellä talvisodan ajan, kunnes maaliskuun alussa joutui siirtymään Eteläiselle koululle pommitusten vuoksi.

Kesällä 1939 käynnistettiin Kannaksen vapaaehtoiset linnoitustyöt, joiden aikana Riihimäen suojeluskunnan linnoituskohteena oli Koivisto Viipurinlahden suulla. Noin 40 %:a kauppalan suojeluskuntalaisista osallistui linnoitustöihin, joista jokainen vähintään viikon kerrallaan.

YH:n käynnistyttyä lokakuun alkupuolella suojeluskuntajärjestö järjestettiin sodanaikaisen organisaatiosuunnitelman mukaan. Palvelusikäiset miehet siirrettiin kenttäarmeijaan ja sodan loppuun asti suojeluskunnat koostuivat rintamapalvelukseen liian vanhoiksi tai nuoriksi katsotuista jäsenistä.

Talvisodan sytyttyä suojeluskunnat muodostivat kotijoukot, jotka vastasivat liikekannallepanosta ja monista muista tehtävistä kotirintamalla. Samalla järjestöstä tuli viranomainen sille säädettyine velvollisuuksineen. Suojeluskunnan yliesikunnasta tuli kotijoukkojen esikunta ja rauhanaikaisia sk-alueita yhdistettiin suuremmiksi sotatoimialueiksi. Riihimäen, Launosten, Lopen, Hausjärven, Janakkalan ja Tervakosken suojeluskunnat muodostivat 5. alueen. Suurin osa suojeluskuntien kalustosta ja varusteista luovutettiin kenttäarmeijalle.

Suojeluskunnat vastasivat kenttäarmeijan varustamisen käytännön järjestelyistä. Ne huolehtivat myös VSS-toiminnasta, sekä erilaisista keräyksistä, joilla hankittiin varusteita armeijalle ja raaka-aineita teollisuudelle. Muu toiminta koostui mm. vartio- ja lähettipalveluista, sairaskuljetuksista ja tulipalojen sammutustöistä.

Kotiseudun moraalista huolehtiminen oli myös suojeluskuntien vastuulla. Riihimäellä tämä rajoittui lähinnä sankarihautajaisiin ja yleisen mielialan seurantaan.

Suojeluskuntajärjestö lakkautettiin vuonna 1944 Moskovan välirauhansopimuksen perusteella.