Sensuuri

Postitalo, jossa toimi postisensuurikeskus, selvisi talvisodasta melko lievin vaurioin.

 

Koko maassa otettiin käyttöön sotasensuuri 5.12.1939 alkaen asetuksella ”tiedotustoiminnan valvonnasta sota-aikana”. Syksyllä 1939 säädetyn tasavallan suojelulain mukainen ennakkosensuuri kohdistui pääasiassa lehdistöön, mutta sensorit tarkastivat myös painettavaksi aiotun kirjallisuuden, sekä julkaistavien elokuvien ja muiden joukkoviestintävälineiden sisällöt. Sensuuriviranomaiset huolehtivat myös ulkomaille suunnatusta propagandasta ja ulkomaisten lehtimiesten valvonnasta.

Sotasensuuri näkyi lähinnä sanomalehdissä, joissa sotatoimista ja rintamatilanteesta kerrottiin viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti. Riihimäen Sanomissa noudatettiin virallista linjaa ja kauppalan pommituksistakin mainittiin yleensä vain hyvin lyhyesti Päämajan tilannetiedotus-palstalla. Pommitusten tuhoista tai uhreista ei kerrottu yksityiskohtaisesti.

Joulukuussa Riihimäelle perustettiin posti-, rautatie-, matkahuolto-, ja puhelinsensuuritoimisto huolehtimaan postin, rautatiekuljetusten ja puheluiden valvonnasta. Sensoreilla oli oikeus tutkia ja takavarikoida lähetyksiä, sekä katkaista kaukopuhelut, jos niissä käsiteltiin sotilaallisia tietoja, kerrottiin pommitusten tuhoista tai levitettiin huhuja. Riihimäellä toimi sensuuritehtävissä talvisodan aikana 41 henkilöä.

Sensuurin valvontamahdollisuudet olivat rajatut kenttäpostin osalta, sillä kirjeiden ja pakettien määrä oli valtava. Vain noin 15-20 prosenttia lähetyksistä päätyi pistokokeisiin.

Sensuurin ja niukan tiedotuksen avulla kansan mieliala onnistuttiin pitämään hyvänä ja luottavaisena koko sodan ajan, mutta toisaalta tämän seurauksena ankarat rauhanehdot ja valtionjohdon suostuminen niihin tulivat kansalle shokkina.

 

<<< Takaisin